torstai 13. elokuuta 2015

Juntunen, Höntynen ja Masa

Nuka on kateissa
Roope Sarvilinnan esikoisteos Kateissa kertoo tarinan veljeksistä Juntunen ja Höntynen. He varttuvat yhdessä kasvaakseen erilleen. Tai Juntunen kasvaa erilleen ja lähtee Intiaan etsimään itseään. Höntynen jatkaa samaa reittiä kuin oli tarkoituskin, päätyen saamaan vaimon, lapsia, kesämökin ja niin edelleen.

Höntynen ei pärjää ilman Juntusta, Juntunen tuntuu pärjäävän hyvin ilman Höntystä. Juntunen tosin on palannut Helsinkiin, hänet on bongattu ratikasta. Se harmittaa Höntystä vielä enemmän, miksei hänestä ole kuulunut?

Kateissa on hyvin nopealukuinen tarina, äsken kuvailemastani tarinasta - ja laivoista. Luvut ovat hyvin lyhyitä. Kirjaa lukiessa minua rupesi kiinnostamaan enemmän kirjailja itse kuin hänen teoksensa. Kuka on Roope Sarvilinna? Mikä on hänen tarinansa? En osaa kertoa miksi.

Hyvin perinteisten suomalaisten romaanien hahmonimien ohella kirjassa seikkailee myös Masa. Mitä suomalainen romaani olisi ilman Masaa.

Kirjan henkilöiden valinnat tuntuvat olevan hyvin karikatyyrisiä - toinen opiskelee hieno ura silmissään ja toinen potee vaikeuksia kun ei tunne itseään. Hänen täytyy päästä löytämään itsensä, koska kokee olevansa kateissa. Vaan, kumpi henkilöistä todella on kateissa? Juntunen vai Höntynen? Kirjailija, vai lukija itse?

Tammelle kiitos arvostelukappaleesta.

Roope Sarvilinna: Kateissa
Tammi 2015. 176 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti