Kansallisteatteri: Luolasto

Alma Pöysti ja Martti Suosalo
Kuva: Timo Teräväinen

En aavistanut suurelle näyttämölle saapuessani saapuvani luolastoon. Hämärään, tummanpuhuvaan luolastoon, jolle pysyttiin uskollisena äänimaailmaa myöten (joka oli pitkin esitystä muuten hienoa).

Itse näytelmä oli aikuisten satu, fantasiakertomus elämän tosiasioista: rakkaudesta ja ydinjätteestä.
Kumpaakin yritetään piilotella, tai uskotella ettei sitä ole olemassa.

Esityksen on ohjannut ja käsikirjoittanut Kansallisteatterin kotikirjailija Laura Ruohonen.
Uskomatonta mutta totta, pääosat Alma Pöysti ja Martti Suosalo tekevät Kansallisteatteri-debyyttinsä. Ja hoitavat hommansa muuten erittäin hienosti. He toivat esitykseen jotain elokuvallista ja jotain hyvin aitoa. Todellista.

Sari Mällinen, Heikki Pitkänen ja Markku Maalismaa
Kuva: Stefan Bremer

Sari Mällinen vetää täydellisesti huumorikolmikkoa, johon lukeutuu myös näyttelijät Markku Maalismaa ja Heikki Pitkänen. Parhaimmillaan insinööriryhmä on lystikkäissä musiikkinumeroissa.

Esityksessä nähdään myös oman tulkintani mukaan "kolme noitaa", joista käytetään nimitystä "entinen". Luolastoksi heitä tulkkasin. Helmi-Leena Nummela, Emilia Kokko ja Katja Salminen pitävät huolta rooleista.

Opasta, Kyy Punaista näytteli Petri Manninen.


Minulle Luolasto oli pääosin visuaalinen elämys. Lavastuksestahan vastasi Kati Lukka. Toteutus oli kerrassaan upea. Olen muutenkin kiinnittänyt jo parin vuoden ajan huomiota suomalaisen lavastustaiteen korkeaan tasoon. Välillä kelvottomimman esityksenkin saattaa pelastaa lavastus.

Laura Ruohosen uudeesta näytelmästä huomaa hänen intohimonsa aiheeseen. Luola on alkuperäisintä mitä meillä on. Pidetään niistä huolta. Ja jos sotku lakaistaan maton alle, se ennemmin tai myöhemmin myös täytyy siivota sieltä pois.

Alma Pöysti
Kuva: Stefan Bremer

<3
Kuva: Timo Teräväinen