perjantai 31. lokakuuta 2014

Haastattelussa Michael Booth

Pari päivää ennen kirjamessuja, Docendo -kustannus teki minulle tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Sain mahdollisuuden haastatella englantilaista matka- ja ruokajournalistia, kirjailija Michael Boothia. Hänen uusin kirjansa, Pohjolan onnelat - Karu totuus Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta (ja Islannistakin) (alkuperäiseltä nimeltään The Almost Nearly Perfect People: The Truth About the Nordic Miracle) julkaistiin vastikään suomeksi. Tanskassa kirja julkaistiin jo viime vuoden lopulla, Briteissä taas tämän vuoden alussa.
Vuoden alussa Booth ehti nostattaa pientä närää Suomessakin The Guardianiin kirjoitetun provokaation jälkeen. Lukiessa kirjan Suomi-lukuja pian kuitenkin huomaa, että Booth rakastaa maatamme.

Olin hyvin hermostunut haastatteluun valmistautuessani. Olen tehnyt muutamia haastatteluja, mutta en koskaan englanniksi. Kielitaitoni on hyvä, mutta yhtä ruosteessa kuin sata vuotta meren pohjassa maannut ankkuri. Haastateltavana Booth oli kohtelias ja erinomainen - hänen kanssaan oli hauska, helppo puhua ja juttua riitti. Tunnelma oli rento, kepeä ja erittäin hyvätuulinen. Osa puheistamme saattaa näyttää rankalta näin tekstinä, mutta vakuutan että kävimme keskustelua erittäin positiivisessa hengessä.

Suomensin itse alla olevan haastattelun parhaani mukaan, joten joitain omituisia sanajärjestyksiä tai vastaavia on saattanut jäädä. Uskon tekstin kuitenkin olevan ymmärrettävä. 

Michael Booth Docendon osastolla
Helsingin Kirjamessuilla

Hei. Ensinäkin, luin kirjaasi eilen. Kuinka voit sanoa, ettet pitänyt alkuperäisestä Silta (Bron/ Broen) -sarjasta?
(Haha) Se ei vaan saanut minuun otetta... Minusta se naishahmo oli naurettava. En tiedä, en ole rikossarjojen ystävä. Ne eivät puhuttele minua millään tavalla. En näe paljoa ruumiita, eikä minun tarvitse ratkoa monia rikoksia.

Luetko rikoskirjallisuutta?
En. Ne eivät kiinnosta minua juurikaan.
Mutta Vallan linnaketta (Borgen), toista tanskalaissarjaa, rakastan. Sen jälkeen on tullut muutama mahtava tanskalaissarja, mutta en tiedä onko niitä vielä esitetty Suomessa. Yksi niistä on Perilliset (Arvingerne), jossa kuuluisa taiteilija kuolee ja hänen lapsensa tappelevat rahoista.
Ja on vielä yksi uusi joka alkoi juuri pyöriä Tanskan televisiossa, joka on myyty Britanniaan ja Yhdysvaltoihinkin, joka ketoo vuodesta 1864 - Tanskan suuresta tappiosta Saksaa vastaan. [huom. sarja on 1864]
En katsonut Rikostakaan (Forbrydelsen). Ei ole kiinnostanut.

Ei tarvitsekaan.
Nimenomaan! Olen vapaa, vapaa mies!

Maailmassa on niin paljon katsottavaa.
Kulttuuria, niinpä. Ja siitä syystä elämästä täytyy jättää pois asioita jotka eivät enää siihen kuulu. Niihin hukkuu. Kun täytin 30, jätin urheilun. En seuraa urheilua enää. Se on lapsille, forget it, move on.

Ei krikettiä?
Ei, ei krikettiä, ei.


Elämäsi täytyy olla aika uskomatonta, kun syöt ja matkustat työksesi.
Kyllä. Ihmiset odottavat, että toisin esiin jotakin ”ei, mutta itseasiassa se on hyvin hankalaa...”, mutta ei, se on mahtavaa.

Koska aloitit?
Kouluttauduin journalistiksi korkeakoulun jälkeen. Siitä lähtien ja olen ollut freelancer, eli noin 15-18 vuotta.

Kuinka vanha olit aloittaessasi?
Aloitin korkeakoulun parikymppisenä ja työskentelin TV:ssä hetken. Inhosin sitä todella ja palasin journalistiksi ehkä noin 26 vuotiaana. Siitä lähtien olen kirjoittanut.

Olet kirjoittanut useita kirjoja, esimerkiksi Sacre Cordon Bleu: What the French Know about Cooking, sekä Sushi and Beyond: What the Japanese Know about Cooking. Miksi juuri ranskalaisesta ja japanilaisesta keittiöstä?
Ranskalainen syntyi siitä, että rakastan ruuanlaittoa. Kokkailin Jamie Oliver -keittokirjoista, joiden tarkoitus on saada ruoka valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Se oli hieman turhauttavaa, koska osasin valmistaa ne jo, ja mietin mikä olisi seuraava taso. Yritin ajatella, kuka tekee ruuanlaitosta hyvin, hyvin monimutkaista ja vaikeaa – ranskalaiset. Joten siitä sain tämän idean, että matkustan Ranskaan, ilmoittaudun kokkikouluun ja opin kokiksi, jotta voin tehdä ruokaa ilman reseptejä ja tietäisin mitä olen todella tekemässä. Ajattelin, että moni voisi olla kiinnostunut siitä, koska Britanniassa olemme jo tehneet Jamie Oliverin ja vastaavien jutut ja ajattelin että useat muutkin etsivät varmaan seuraavaa askelta. Siksi tein sen.
Japanilainen, koska Ranskassa asuminen teki minusta liian lihavan. Minun täytyi opetella kuinka tehdä vähän terveellisempää ruokaa. Minä todella rakastin Japania ja haluan palata sinne.

Mikset ole tehnyt yhtään kirjaa...
Suomalaisesta ruuasta?

Haha, niin suomalaisesta JA englantilaisesta ruuasta?
Englantilaisesta ruuasta... No, ei ole syytä miksi ei.
Suomalaisesta ruuasta voisi ehkä tehdä pienen kolmisivuisen pamfletin... Ei, tuo oli todella töykeää, mutta se on kyllä totta. En ole kovin vaikuttunut suomalaisesta ruuasta. Olen vaikuttunut monen monesta asiasta Suomessa, mutta en ruuasta. VAIKKA, muutamien viime vuosien aikana Helsinki on puhjennut kukkaan, samalla tavalla kuin Kööpenhamina 15 vuotta sitten, joten suunta on oikea.
Kävin eilen illalla ulkona syömässä kustantajani kanssa ravintola Chef & Sommelierissa. Todella hyvä, he tekevät kaiken sen mitä tehdään Kööpenhaminassa ja yhtä hyvin. Uudenlaista, modernia pohjoismaista ruuanlaittoa. Hyvin mielenkiintoista ja uutta. Kehitystä tapahtuu ja olen huomannut teidän saavan omat food truckinne, eli suunta parempaan päin.

Mukava kuulla. Mainitsit, että rakastat monia asioita Suomessa. Lukiessani uutta kirjaasi havaitsin, että se toimisi hyvänä mainoksena Suomelle.
Toivon niin! Minusta te tarvitsette jonkun mainostamaan puolestanne, juuri sitä yritin tehdä kirjoittaessani lukuja Suomesta. Yritin sanoa englantilaisille ymmärtävätkö he kuinka hieno maa tämä on, tuntevatko he yhtään esimerkiksi tämän maan historiaa, joka on kiehtova, vaikea ja joissain suhteissa järkyttäväkin. Eikä ihmiset tiedä sitä, koska suomalaiset eivät ole niin hyviä tai kiinnostuneita kertomaan siitä maailmalle. Siksi halusin tehdä vähän "cheerleadingiä" Suomelle.

Booth Helsingin Kirjamessuilla
Kiitos siitä! Toivon, että mahdollisimman moni lukee tämän kirjan, enkä toisaalta epäilekään sitä.
Kiitos sanoistasi.


Asut siis Tanskassa?
Kyllä.

Ja vaimosi on tanskalainen?
Jep.

Siitäkö syystä kiinnostuit pohjoismaista?
Joo joo! Juuri vaimoni takia. En edes tiennyt missä Tanska on ennen kuin vaimoni... Kuten viikingit tekivät tuhat vuotta sitten, tulivat raahaamaan englantilaisia hiuksista takaisin asumaan Skandinaviaan... Vaimoni teki sen oikeastaan minulle. Hän sanoi ”tule asumaan Tanskaan vuodeksi ja palataan sitten Lontooseen”... Emmekä koskaan palanneet, koska saimme lapsia ja muuta.

Lapset tapahtuivat.
Lapset tapahtuivat! Kyllä, ja Tanska on loistava maa saada lapsia. Ehkä yksi maailman parhaista.
Se tosin pätee varmaan kaikkiin pohjoismaihin. Ne ovat loistavia lasten vapauksien kannalta, koulutuksen puolesta ja kunnioitus jota tunnette lapsianne kohtaan... Paratiisi perheille.

Olet varmasti oikeassa. Olin kuulemassa haastatteluasi aamupäivällä ja mainitsit jotain mitä The Economist oli kirjoittanut pohjoismaista ja keskinkertaisuudesta. Voisitko kertoa siitä?
The Economist kirjoitti varmaan reilu vuosi sitten ison artikkelin Skandinaviasta, mikä oli pääosin oikeastaan Ruotsista, mutta juttuun oli kirjoitettu rivi, jossa sanottiin, että nämä maat ovat maailman parhaita maita joihin syntyä - jos olet keskinkertainen. Jos omaa keskinkertaiset kyvyt, keskinkertaiset kunnianhimot, jos on tyytyväinen välimaastoon - maat ovat täydellisiä.
Minusta tuo on totta. Se on samalla näiden maiden hyvä, että huono puoli. Siitä löytyy plussia, sekä miinuksia.

Mielenkiintoinen ajatus. Pystyn yhdistämään tämän jollain tasolla ehkä suomalaiseen teatterikoulutukseen, jossa haetaan yksilöiden sijaan toimivaa ryhmää. Loistava näyttelijä saattaa mahdollisesti jäädä koulun ulkopuolelle, koska ei sovi siihen ryhmään jota haetaan, mikä ei ole kasassa enää koulun jälkeen. Ehkä samanlainen ajattelutapa näkyy meidän koko kulttuurissamme?
[huom. vrt. tässä ajatusta, mitä esim. Jouko Turkka on sanonut mm. Teatterikorkeakoulusta: ketkä hakijoista olivat niin hyviä, että Suosalolta suljettiin koulun ovet kaksi kertaa?]
Kyllä, kollektivismi, yhteisöllinen kulttuuri. Kokoaa ihmiset yhteen ja haluaa ihmisten olevan samanlaisia. Sen voi sanoa olevan uhkaava tapa kontrolloida ihmisiä, mutta en tiedä onko se totta.
Skandinaaviset kulttuurit eivät kannusta erilaisuuteen, tai "hulluun kunnianhimoon", tai hullutteluun, tai ei ehkä edes luovuuteen... En nyt väitä etteivätkö pohjoismaalaiset ole luovia, mutta ihmiset jotka haluavat olla erilaisia puristetaan ja painetaan takaisin ruotuun ja kollektiiviin. Nyt puhun tietenkin yleisesti, eksentrikkoja, ”hulluja” ihmisiä on…

Ja he tulevat kaikki Helsinkiin. Erilaisuus voi olla hankalampaa mitä kauemmas lähdet suurista kaupungeista, pienempiin kaupunkeihin, kyliin tai muihin yhteisöihin.
Joo, koska edelleen myös Oslon, Kööpenhaminan tai Tukholman ulkopuolellakin on (enkä tarkoita tätä nyt negatiivisella tavalla) maalaismentaliteetti, mikä pitkin historiaa on tarkoittanut monesti negatiivista suhtautumista erilaisuuteen. Kollektiivisuutta; älä tee itsestä numeroa. Tanskalaisilla on sanonta, älä heiluta käsäisi liikaa. Älä kiinnitä huomiota itseesi, siitä on kyse. Ja näytteleminen on hankala juttu Skandinaviassa. Esimerkiksi jos tanskalaisesta näyttelijästä tulee iso nimi Hollywoodissa, ensimmäinen asia mitä hoetaan tanskalaisessa mediassa on kuinka tavallisia he ovat: kuinka vielä käydään lähikaupassa ostoksilla ja kuinka heissä ei ole mitään erityistä. He tietävät, kuinka helposti heidät voidaan ampua alas.


Pohjolan onnelat (Docendo, 2014)
Pohjolan onnelat on ensimmäinen suomeksi käännetty kirjasi. Miltä se tuntuu?
Olen hyvin ylpeä ja innoissani, tämä on fantastista. Kirjailijalle suurin kunnianosoitus on, että kustantamo kuten Docendo käyttää rahaa ja vaivaa kirjan kääntämiseen ja paketointiin ja myymiseen... Se on fantastista. Omista kirjoistani tätä on muuten käännetty eniten, muun muassa kiinaksi ja puolaksi.

Muistatko kuinka monessa maassa kirja julkaistaan?
Kirja on myyty ainakin Australiaan, Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan ja Kanadaan. Se julkaistaan Yhdysvalloissa tammikuussa... Taiwaniin, Kiinaan ja pohjoismaihin. Ainakin kymmeneen maahan.

Onnittelut siitä. Kuinka hyvin tunnet suomalaista taidetta, kirjallisuutta, elokuvaa, musiikkia...?
Sitä kantautuu meille hyvin vähän. Sitä kulkee hyvin niukasti Suomen rajojen ulkopuolelle. Kaurismäki on ainoita nykyajan suomalaisia taiteilijoita, joka on kansainvälisesti tunnettu.

Ja arvostettu.
Arvostettu, mutta edelleen suhteellisen pienissä piireissä. Ei ihan arthouse, mutta "rajoitettujen piirien" arthouse seuraa häntä. Silti, kaikki ketkä tietävät hänet rakastavat hänen töitään. Minä rakastan, hän on hämmästyttävä. Ei ehkä paras mainos Suomelle, mutta uskomaton taiteilija.
Tietouteni suomalaisesta kulttuurista on hyvin rajoittunutta, mutta jos mennään 200 tai 150 vuotta, taaksepäin esimerkiksi Tolkien sai vaikutteita kulttuuristanne, kuten mytologinen kirjallisuus yleensä. Tiedän myös Lordin. Rajoittunutta, mutta minusta se on teidän syynne, ei minun. Syytän suomalaisia siitä ettette huutele itsestänne. Ja tietysti teillä on tämä fantastinen, mikä hänen nimensä olikaan... Kirjailija, myydyimpiä kirjailijoitanne…

Sofi Oksanen? Oletko lukenut hänen kirjojaan?
Sofi, joo. En ole lukenut. Tiedätkö, viikossa kuulen varmaan sadasta uudesta kirjasta, jotka haluaisin lukea.

Niin, ja ennestään on jo niin paljon klassikoita joita ei koskaan ehdi lukea...
Nimenomaan, niihin suorastaan hukkuu. Haluaisin kyllä lukea enemmän kirjoja, mutta aikaa ei ole. Me sotasankarit (Catch-22) on vielä lukematta, olen yrittänyt lukea sitä vuosia. Olet oikeassa, pitäisi lukea klassikot ensin…

No en nyt tiedä välttämättä ensin… Klassikoita syntyy joka hetki.
Niin... Olen kirjoitanut nyt kirjoja perä perään viimeiset 10 vuotta. Kun lopetan edellisen aloitan uuden, ja aina on 100 kirjaa jotka täytyy lukea itse aiheesta. Miltei koskaan ei ole tilaa lukea mitään muuta. Huvilukemista ei paljoa tapahdu.


Kuinka me suomalaiset voisimme sitten myydä itseämme maailmalle? Ruotsilla on ABBA, Bergman ja kaikki, Tanskalla on vahvasti nouseva elokuvateollisuus Mads Mikkelsenin ja Susanne Bierin ohella...
Mutta onhan teillä Marimekko ja Itella ja Kaurismäki ja Lordi ja Angry Birds... Onhan teillä muutamia isoja kansainvälisiä brändejä.

Meillä oli Nokia...
Teillä oli Nokia. Te saatte varmasti uuden Nokian, älä huoli... Maksa minulle konsultointipalkkio niin autan pelastamaan Suomen. Mutta rehellisesti, nämä Tanskan ja Ruotsin kulttuuriset vientituotteet ovat olleet valtavia, eikä niitä voi noin vain luoda. Valtiot eivät saa niitä tapahtumaan. Tapahtuu vain maagisia asioita kun lahjakkaat ihmiset tulevat mukaan, esimerkiksi Stieg Larsson. Ei Stieg Larssonia voi luoda, se vaan tapahtuu. Täytyy ristiä sormet ja toivoa että se tapahtuu.
Teillähän on valtion omistama TV-kanava? He voivat tehdä saman minkä tanskalaiset tekevät, eli sijoittaa käsikirjoittajiin ja antaa heille aikaa kehittyä. Ja kun Tanskan TV tekee sopimuksen, sitä ei tehdä pelkästään yhteen kauteen ja sanota ”katsotaan miten käy”, vaan kolmeen kauteen! Näin saadaan henkilöhahmoille aikaa kehittyä, käsikirjoittajalle tilaa hengittää ja katsojille aikaa oppia tuntemaan hahmot. Sen valtio voi asian eteen tehdä – rahoittaa taiteita.
Mutta toisaalta ihmiset voivat kyseenalaistaa halutaanko rahat pistää ennemmin sairaalaan vai pitäisikö näyttelijäopiskelijoita olla 12 sijaan 13. Vaikea kysymys. Varsinkin kun Apple tuhoaa teidän teollisuutenne, kuten herra Stubb väittää.
Se on aika naurettava väite.

Kirjoitit kirjassasi, että sinulle sopisi hyvin jos suomalainen johtaisi maailmaa. Kuvitellaan, että näin olisi ja suomalainen todella johtaisi maailmaa. Mikä olisi toisin?
Todella hyvä kysymys.... Se mihin pyrin kirjoittaessani tuota oli, että tarvitsemme johtajan johon voimme luottaa. Käytännöllisen henkilön, joka tarkoittaa ja tekee mitä sanoo. Suomalaisiin voi luottaa ja he pitävät sanansa. Britanniassa todella tarvitsimme sellaisia poliitikkoja. Suomi ja suomalaiset poliitikot tasapainoilivat 50 vuotta hienoin tuloksin, koska… no, Suomi ei ole Liettua, Latvia, eikä Estonia.

Great to have met you.

Lopuksi pyysin omaan Pohjolan onnelat -kappaleeseeni signeerauksen. Raukeana haastattelun jälkeen tavasin nimeni vielä väärin (i:n ja e:n lausuminen meni hiukan väärin), mutta sehän on vaan hauskaa. Tajusin kyllä lausua "Jesse" englanniksi, mutta liian myöhään. Ei siinä mitään, tulipahan vielä kirjallinen muisto tästä tapahtumasta. Olen tyytyväinen.

Michael Booth: Pohjolan onnelat
Docendo 2014. 300 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti